HLV Kepparifutis on täysin uusi 6-9-vuotiaille (2017-2020-synt.) tytöille suunnattu jalkapallokoulu, jossa jalkapalloon tutustutaan yhdessä keppihevosten kanssa.
HLV Kepparifutiksessa tytöt tutustuvat ryhmässä toimimiseen opetellen liikunta- ja välineenkäsittelytaitoja pelien ja leikkien kautta sekä yksinkertaisten jalkapallon lajinomaisten harjoitteiden kautta. Tunnin rakenteessa keppari on mukana suurimmassa osassa harjoituksia ja välillä ne jätetään talliin jalkapalloharjoitteiden ajaksi.
Lapsen odotetaan kykenevän osallistumaan toimintaan ilman omaa vanhempaa mukana kentällä. Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan kentän laidalle, mutta se ei ole välttämätöntä.
Toiminnan ohjaajina toimivat seuran kouluttamat ohjaajat. Toimintaa koordinoi palvelutoimintapäällikkö Mika Pölönen-Elokorpi.
Seura ei vakuuta osallistujia, vaan kukin osallistujaperhe vastaa lapsen riittävästä vakuutusturvasta.
Toiminta käynnistyy marraskuun alusta 7.11.
Harjoituksia järjestetään normaalisti lauantaisin klo 12:00-13:00 Vehkojan koulun salissa.
Kaksi ensimmäistä harjoituskertaa poikkeuksellisesti klo 11:00-12:00 Tapainlinnan koulun salissa.
Tiedossa olevat poikkeukset:
Toiminta jatkuu yhtäjaksoisesti maaliskuun loppuun (28.3. saakka). Jouluna vietetään toiminnasta taukoa siten, että viimeinen harjoitus ennen joulua järjestetään 19.12. ja toiminta jatkuu taas lauantaina 2.1.
Toiminnan tavoitteena on innostaa ja rohkaista lasta uuteen harrastukseen ja jatkamaan jalkapalloharrastustaan vaikka kesän OP Uusimaa Euroliigassa.
Toimintaan osallistutaan sisäliikuntavarustuksessa. Koska potkimme palloa, ovat sisäpelikengät pakolliset.
Jokaisen tulee tuoda oma keppihevonen mukanaan. Varaamme mukaan myös yksittäisiä varakeppareita.
Käytämme harjoituksissa futsal-palloja, jotka tulevat seuran puolesta. Omaa palloa ei siis tarvita. Oma, nimetty, juomapullo mukaan.
Toimintaa voi aina kokeilla yhden kerran maksutta. Kokeilukerrallekin ilmoittautuminen vaatii ilmoittautumisen toimintaan myClubin kautta.
Mikäli lapsi ei kokeilukerran jälkeen halua jatkaa toiminnassa, tulee peruutus tehdä sähköpostitse (mika.polonen-elokorpi@hyps.fi), niin mitätöimme maksamattoman laskun. Maksettu lasku on osallistumispäätös, emmekä palauta maksetun laskun rahoja.
Osallistumismaksu sisältää harjoituspaidan. Ilmoitathan lapsen vaatekoon ilmoittautumisen yhteydessä.
Ilmoittautuminen vaatii osallistujalta myClub-tiliä, koska toiminnan laskutus tapahtuu myClub-järjestelmän kautta ja kirjautuminen vahvistaa laskutustiedot. Muissa seuroissa tai seuramme muussa toiminnassa luotu myClub-tili on käytettävissä.
Ilmoittautuminen tehdään koko jaksolle, mutta laskutus jaetaan kahteen erään.
Ensimmäinen lasku muodostuu ilmoittautuessa ja laskun eräpäivä on 9.11. (tai 14 pv maksuajalla 27.10. alkaen). Toinen maksuerä lähetetään tammikuussa, ellei harrastaja ilmoita kirjallisesti (mika.polonen-elokorpi@hyps.fi) irtisanoutumisesta 31.12. mennessä. Laskut toimitetaan sähköpostitse.
HyPS Touhufutis, marras-maaliskuu 2026-2027: 65 €
Lisämaksusta voit tilata ilmoittautumisen yhteydessä 3-koon jalkapallon (20 €) pihapeljä varten.
Lisätiedot ja apu ilmoittautumiseen:
Mika Pölönen-Elokorpi
mika.polonen-elokorpi@hyps.fi
040 525 3882
Lisätietoja järjestäjille (nämä tiedot eivät näy muille).